Kirjautumalla osallistut tuotepalkinnon arvontaan!

Meidän tarina


Hei!

Cristiinas.fi verkkokaupan ja Wanhan Markin tarina ulottuu jo yli 25 vuoden taakse. Silloin Espanjassa asuva ja työskentelevä Liisa-Cristiina ja sinne taidenäyttelyä pitämään tullut Heikki Laaksonen, kohtasivat.

Rakkaustarinahan siitä sitten kehittyi. Heikillä oli toiveena palata Espanjasta Etelä-Pohjanmaalle synnyinpitäjäänsä, mutta Liisa-Cristiina ei ollut valmis lähtemään. Hänellä oli lapsuusajoilta lähtien haave perustaa aasien vanhainkoti. Espanjaan tietty. Heikki ei ollut asiasta tällöin kovin innoissaan. 

Sanotaan, että ”mies päättää ja nainen sen pään kääntää” mutta tässä tapauksessa ei mennyt näin. Meni toisin päin. Liisa-Cristiina perusti eläinten vanhainkodin ja Heikin onneksi se perustettiin Etelä-Pohjanmaalle. Win-win tilanne siis. 

Näin Heikki antoi lupauksen olla mukana hyljättyjen eläinten hoitotyössä, omien töidensä lisäksi ja että perheen taloudesta osa myös annettaisiin tähän tarkoitukseen.

Tätä toimintaa on jatkunut 22 vuotta. Kiitos siitä ja monista ihanista ihmisistä, joita olemme kohdanneet matkalla. Opiskelijoista, monella tapaa auttavista käsistä ja ystävällisistä ihmisistä, jotka ovat antaneet tukensa kannattamalla toimintaamme. Kaikilla teillä on sykkinyt sydän eläimille.
Olemme matkan varrella taiteilleet, kehitelleet sauna-ja spa sarjaa, rakentaneet, ja viime vuosina toimineet maahantuojina.

Wanha Markki on nykyisin suosittu matkailukohde, jossa Eläinten Vanhainkodin lisäksi on naisten muotitalo, kahvila, lelu-ja karkkimyymälä Nallukka, pehmispuimuri ja kokoajan uutta suunnitellaan, rakastetaan ja eletään hyvää elämää.

Mainittakoon vielä, että meillä on yhteensä kuusi lasta ja 16 lastenlasta, joiden toivomme saavan perinnöksi, jos ei maallista mammonaa, niin kipinän siihen, että ketään ei saa hylätä. Ei ihmistä, mutta ei myöskään eläintä.

Muotitalo

Muotitalomme syntyi eräänä kesänä, kun ostosmatkalla kokeilimme ostaa rekillisen vaatteita. Laitoimme ne myyntiin myymälään ja samantien ihana Turkulainen naisporukka osti muutaman vaatteen. 

Naiset lähtivät autoilemaan kotiinpäin ja matkalla jo soittivat, että haluavat ostaa kaikki loput vaatteet. Tämä kertoi meille sen, että samantien on lähdettävä ostamaan lisää vaatteita. 

Ja näin, huone huoneelta meidän pohjalaistalossa, on vaatteet vallanneet alaa. Meillä on vaatteet aseteltu värien mukaan eri huoneisiin. Eli voit painella suoraan huoneeseen, jossa on sinun lempivärisi tai yllättyä ja pysähtyä huoneeseen sovittamaan esimerkiksi vaatteita, jonka väri ei välttämättä ole ollut värikartassasi ykkösenä. 

Meidän mielestämme on hauska seurata asiakkaita, jotka tulevat meille ensimmäistä kertaa. Usein he kulkevat suu auki ihmetyksestä ja katselevat ympärille. Kirjoitan tähän kommentteja, joita olemme sillä hetkellä kuulleet:

- Me ollaan taivaassa!

- En ole ikinä tiennyt, että täällä on tällainen paikka!

- Me ei keritä ollenkaan katsomaan eläimiä, kun täällä menee koko päivä!

- Täällä tuntee itsensä ihan prinsessaksi!

- Miksi en ole tiennyt tästä!

- Mä en tarvitse mitään muuta kauppaa kuin tämän!

- Onneksi mies ei ole mukana!

- APUA!!

Ja nyt asiakkaiden toiveesta, olemme tehneet kovasti töitä nettikaupan perustamisen eteen ja olemme niin ylpeitä, kun saimme avata teille tämän rakkaudella ja hiellä tehdyn kaupan! 

Kiitos,

-Cristiinas/Wanhan Markin väki-


Takaisin Etusivulle

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit